search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Tunteellinen Mies

Suuria tunteita, isoja fiiliksiä. Tuosta on hyvä aloittaa, siihen kiteytyy yksi silmiä avaavimmista hetkistä mun elämässä. Tuo sanoma ei ole mun keksimä, vaan suuren ajattelijan, se johdattaa mua nytkin eteenpäin ja muistuttaa mua heikolla hetkellä kun oon epävarma itsestäni. Oon ollut aina todella herkkä ja tunteellinen, ikuinen romantikko. Oon viimeiseen kesään asti enemmän tai vähemmän piilottanut sitä puolta itestäni, hävennyt ja pelännyt sitä ja pitänyt itseeni mustana lampaana sen takia. Mutta sitten mun elämäni muuttui, sydän avautui, tunteet räjähtivät kuin tulivuoren purkaus. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni musta todella tuntui, et se on osa mua, mun sisimpääni.

Tänään heräsin ja sain kuunneltavakseni uutta musiikkia, päivä alkoikin itkulla ja naurulla suihkussa jamittaen. Nyt illalla istun mun olohuoneen ruokapöydän ääressä, on pimeää, kyyneleet valuvat silmäkulmista, ensin poskille, sitten lattialle. On niin hiljaista että kuulen pisaroiden äänen kun ne iskeytyy lattiaan. Siinä on jotain todella lohduttavaa ja kaunista. Yksi kyynel pitää sisällään rakkautta, onnentunnetta ja kiitollisuutta, toinen haikeutta, surua ja epävarmuutta. Yleensä istun iltaisin sohvalla, mutta en tänään. Sohvaan on helppo vajota fyysisesti ja henkisesti, sieltä on vaikea nousta ylös. Ja mä en halua vajota, mä haluan istua tässä epämukavalla jakkaralla, selkä suorassa, ylpeänä siitä että tunnen, annan itseni tuntea, olla oma itseni.

Oon asunut Arabiemiraateissa yli kuusi vuotta. Matkaan on mahtunut ihania hetkiä, mutta myös paljon surua. Viimeinen vuosi on ollut raskas, ihan saatanan raskas. Vuosi sitten kirjoitettiin nykyisen ex-vaimoni kanssa eropaperit, tein matkat mukaan laskien noin 12 tuntista työpäivää, vuoteen tuli 80 000 kilometriä auton mittariin, suoritin samalla tradenomiopintoja, parhaillaan 7 kurssia yhtä aikaa töiden ja kaiken muun ohella. Se oli elämäni rankinta aikaa, en uskonut jaksavani, olin varma että muserrun, kuolen. Tunsin epätoivoa, surua, vihaa, katkeruutta, inhoa, itsesääliä aivan katastrofaalisina annoksina. Inhosin tunteitani, mutta en voinut turruttaa niitä vaikka kuinka yritin. Olin haaksirikkoinen laiva, jonka elämällä ei ollut enää mitään merkitystä, paitsi lasten hyvinvointi. Tuntui että on vaan liian helvetin vaikeeta olla, varsinkin oman itsensä kanssa, mutta olin liian ylpee hakemaan apua, myöntämään et mä en selviä. Mutta onneksi ihmiset ympärillä näkivät myös missä mä olin ja näyttivät mulle suuntaa vaikeimpana hetkenä. Lyhyestä virsi kaunis, terapeutti tuli tutuksi ja onneksi niin, enää en pelkää myöntää olevani heikko.

Erosta en kirjoita enempää, se on henkilökohtainen asia, se oli raskasta aikaa meidän koko perheelle. Nyt on kaikki hyvin, meillä on aivan älyttömän upeat lapset ja ollaan niille maailman rakastavimmat isä ja äiti. Hoidettiin loppuen lopuksi helvetin raskas ero ex-vaimoni kanssa todella hienosti, yläfemma siitä, oon tosi ylpeä meistä molemmista.

Uskon että oon nyt näin ehjä ihminen kuin olen sen takia, etten pystynyt pidättelemään mun tunteita ja jouduin kohtaamaan ne kaikki niin vahvasti, mitään ei ole jäänyt kytemään sisälle, kaikki on oksennettu ulos. Ja nyt kun oon tässä, tiedän et se kaikki oli sen arvoista. Nyt osaan myös katsoa itseäni kaiken sen keskellä, ymmärtää että jokainen tunne ja teko minkä mä teen ei ole kenenkään syytä tai vikaa, vaan tulee musta itsestäni. Koko tuo prosessi, nyt kun sen nään selvästi ja itseni sen keskellä on antanut mulle valtavan tärkeät eväät nykyisiin ja tuleviin ihmissuhteisiin. Me kaikki ollaan juuri täydellisiä semmoisina kuin me ollaan, me voidaan kehittää itseämme, mut kenenkään ei pidä yrittää muokata toista siihen mitä itse odottaa tai haluaa toiselta. Ennen mä halusin ja odotin paljon asioita toiselta, nyt mä haluan antaa kaiken, mutten vaatia mitään. Keskityn siihen, et kannustan ja tuen toista löytämään itsestään parhaat puolet, luottamaan ja uskomaan itseensä, mutta en muuttamaan toista. Jokainen meistä on kaunis kukka, joka odottaa puhkeamista täyteen loistoonsa. Toivottavasti voin itse tuoda valoa ihmisten elämään, lämmittää, näyttää tietä, ruokkia vahvuuksia, luoda uskoa ja olla osana auttamassa, että terälehti terälehdeltä paljastuu se kaunein, ihmisen oma sisin, ei kenenkään muun odotukset ja oletukset, vaan hän itse.

Elämä täällä ulkomailla on ollut hieno kokemus, se on antanut paljon hienoja kokemuksia, uusia näkökulmia ja unohtumattoman matkan. Ystävät ja perhe ovat mulle aivan järkyttävän tärkeitä, en tiedä mitä mä tekisin ilman niitä. Oon aina kulkenut omia polkujani, ollut helvetin levoton sielu. Silti nää ihmiset on aina jaksanut katella sitä ja pitäneet mut elämissään. Aina auttamassa ja tukemassa vilpittömästi ja pyynteettömästi, aina. Oon ollut monesti eksynyt varsinkin tunteideni kanssa, mutta majakan tavalla noi uskomattoman upeet tyypit ovat johdattaneet mua takaisin reitille. Kiitos siitä teille kaikille, mä olen ikuisen onnellinen ja kiitollinen teistä ihanista ihmisistä. Teidän kanssa mulla on turvallinen olo, teillä on suuri syli aina avoinna. Teillä on kaikilla järkyttävän suuri sydän ja hyväksytte mut juuri sellaisena kun mä olen. Piätte kyllä ihan hulluna ja hulivilinä, mut silti hyväksytte. Olkaa ylpeitä itsestänne, on etuoikeus kuulua teidän elämään. Kaipaan ja ikävöin teitä joka päivä. Joskus se on surullista ja tuntuu ylitsepääsemättömältä, mutta toista ikävöi aina sen takia, että toinen merkitsee jotain ja on tärkeä, muistakaa siis tekin olla onnellisia siitä, että teillä on ihmisiä ketä ikävöitte. Ikävän kyynel tipahtaa lattialle, se on puhdasta onnea ja kiitollisuutta.

Mutta mitä nyt? Kirjoitus on sekavaa ja epäjohdonmukaista, niin kuin kirjoittakin. Kuten alussa kirjotin kesällä mun elämäni mullistui. Mä aloin tuntea, annoin itseni tuntea täysillä ihan jokaisen pienimmänkin tunteen, enkä pidätellyt yhtään. Katsoin kokkisarjaa TV:stä ja aloin itkeä onnesta kun kokki esitteli kauniin annoksen. Mitä helvettiä tää on? Miks mä itken onnesta tai surusta, joka helvetin pienimmästäkin asiasta. Se oli todella pelottavaa ja hämmentävää aluksi. Mietin myös todella paljon sitä, mitä ihmiset musta ajattelee, hyväksyykö ne mut kaikkien näiden tunteiden ja ajatusten kanssa. Ymmärtääkö ne yhtään kun kaivaudun pintaa syvemmälle, niin syvälle että tuntuu kuin universumi ei riittäisi. Mutta sitten yksi asia sai mut ymmärtämään, että tää on just sitä mitä mun pitää tehdä, antaa itseni tuntea täysillä kaiken, olla ylpeä siitä, nauttia siitä että voin olla hetkessä niin vahvasti ja tuntea sen. Se asia oli usko, se että muhun uskottiin, annettiin mun olla just sitä mitä oon, kannustettiin, tsempattiin, ohjattiin, potkittiin perseelle. Rupesin hiljalleen ymmärtämään, että se on juuri sitä mikä mulla on ollut kadoksissa, minä itse, mitä mä sisimmissäni olen.

Vähän aika sitten mä aloin kertomaan ja kirjoittamaan mun tunteita mun läheisille ihmisille. Tuntuu et oon pitänyt liian kauan, liian paljon kaikkea mun sisällä. Se on ihan mielettömän ihanaa. Vihdoin mä uskallan sanoa kaiken mitä ajattelen, mun ei tarvitse hävetä itseäni sen takia, mun ei tarvitse ahdistua kun olis niin helvetisti kerrottavaa, mut en uskalla. Kyllä se vieläkin välillä on vaikeeta, kirjotan jotain, lähetän ja sit alkaa pallea kramppaamaan, perhoset jyllää vatsassa, mietin et mitä mä just tein. Mut sit aina loppuen lopuksi huomaan, että olemalla oma itseni, just mä, oon onnellinen ja se kantaa aina. Mitä sitten jos jonkun mielestä mä oon ihan sekopää tai mun ajatukset on ihan liikaa. Jos mä en kelpaa tämmöisenä kuin mä olen jollekin, supertunteellinen, romanttinen hörhö, niin sit meidän täytyy hyvästellä ja jatkaa polkujamme eri suuntiin. Enää en pelkää menettää ketään, joka ei mua hyväksy tämmöisenä kuin olen. Jokainen meistä on upea, hieno ja ainutlaatuinen. Meidän kauneus on siinä, että saadaan olla juuri sellaisia kuin me ollaan. Sen sijaan että yritettäisiin muokata toisiamme omiin muotteihimme, valaistaan, kastellaan, ravitaan, autetaan toisiamme puhkeamaan täyteen loistoonsa.

Rakastan teitä kaikkia ihan jäätävän paljon, just sellaisina kuin te ootte. Rauhaa ja rakkautta.

This entry was posted in Tunteet.

3 comments on “Tunteellinen Mies

  1. Jaakko sanoo:

    Olen ylpeä sinusta ja rakastan sinua veli.

    -Jaakko

    Liked by 1 henkilö

    1. Ja mä rakastan sua. Ihan mielettömän paljon.

      Tykkää

  2. Social bookmarking online lets you move ahead. You have to experiment to look for what works the best for
    you. A person need flexibility in your part-time job and an individual need activity right
    back? https://vippernj.com/archives/247

    Tykkää

Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: