search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Akilleen Kantapää

Mun sydämen on vallannut jo pitkän aikaa erikoinen tunne. Se on voimakas mutta lempeä, haikea mutta toivoa antava. Se saa kyyneleen silmään, hymyn huulille, mielen kaihoisaksi mutta rauhoittuneeksi. Oon viime viikkoina miettinyt paljon rakkautta ja rakastumista. Mitä rakkaus tarkoittaa? Milloin voi sanoa rakastuneensa ihmiseen tai rakastavansa tätä? Mitä eroa on ihastumisella ja rakastumisella? Tarpeeksi asiaa mietittyäni huomasin, että oli se kuinka tahansa, niin rakkauden liika miettiminen ja analysoiminen alkaa vaan nakertamaan itseään, haalistaa kauniin asian, koska siihen ei ole suoraa vastausta. Mulle rakkaus kaikessa muodossaan on tunne, joka tulee syvältä mun sisältä. Se on pysäyttämätön voima, elämänlähde, tunteista voimakkain, maailman kaunein asia. Sitä ei voi ennustaa ja yleensä se salakavala pirulainen iskee silloin kun sitä vähiten odottaa. Sen voi yrittää tukahduttaa suojellakseen itseään jolloinka se alkaa syömään sisältä päin, myrkyttää mielen hiljalleen. Onko se kirous vai siunaus?

Mä olin nuorena aikuisena tosi levoton. Jo silloin olin tosi rakastava ihminen. Oon aina tykännyt tytöistä paljon ja tullut tosi hyvin toimeen heidän kanssa. Samalla kun he ovat olleet valopilkkuja mun elämässä, niin olivat he myös mun Akilleen kantapää. Ihastuin nuorena tosi helposti. Mun elämässä on ollut ja on edelleenkin paljon upeita naisia, rakkaita ystäviä. Nuorena ystävyyden ja ihastumisen eroa oli vaikeata erottaa. Se tuotti monta kyyneltä ja arpea nuoren pojan sydämeen, mutta arvokkaita sellaisia. Olin muutenkin tosi ristiriitainen ihminen, etsin rakkautta epätoivoisesti, mutta en todellakaan ollut valmis sitoutumaan. Halusin olla vapaa mutta rakastettu, rakastaa. Mä olen jättänyt myös arpia, toivottavasti en isoja. Paljon on ollut kohtaamisia, mutta mulle on aina ollut tärkeää etten loukkaa toisen tunteita ja arvostan toista. Mä olen väärä ihminen arvioimaan kuinka olen siinä onnistunut, mutta toivon että mahdollisimman hyvin.

Nykyään en etsi mitään tai ihastu usein. Mä uskon sattumaan, asiat tapahtuu jos on tapahtuakseen. Voin tietysti vaikuttaa itse siihen miten toimin, mutta tulevaisuutta en voi ennustaa. Jos kuitenkin ihastun, niin edelleenkin mä saatan jäätyä ja mennä sanattomaksi, mutta se kertoo vaan että välitän ja tunnen, toinen ihminen merkitsee mulle jotain. Enää mun ei kuitenkaan tarvitse juosta mun tunteitani pakoon, annan painovoiman viedä ja aika näyttää sydämen kohtalon. Se saattaa tehdä musta haavoittuvan ja särkeä mun sydämen, mutta vain sillon jos mä pelkään ja odotan liikaa jotain toisen puolesta vain omien tunteideni perusteella. Vaikka rakastaisinkin enkä saisi sille vastakaikua, antaa se mulle toivoa epätoivon sijaan. Tarjoan käteni josta voi ottaa kiinni ja vaikka niin ei tapahtuisikaan on mun käteni yhä vapaa, en menetä mitään. Osaan olla aidosti onnellinen toisen puolesta, vaikka en itse saisi sitä mitä toivoin.

Mulle rakkaus on sielujen kietoutumista toisiinsa. Kahden aidosti rakastavan parisuhteessa ollaan yhdessä mutta vapaita vailla kahleita, ketään ei voi omistaa. Rakastetaan toista juuri sellaisena kuin tämä on, ei yritetä muokata toista. Hyväksytään toisen menneisyys koska ne kappaleet kirjasta on jo kirjoitettu, eikä niitä voi muuttaa. Ja juurikin se menneisyys, eletty elämä, on tehnyt siitä toisesta sen ihmisen keneen on rakastanut, kaksi tarinaa johdattanut sielut toistensa luo. Se on puhdasta onnea vailla pelkoja, antamista ilman vaatimuksia, toisen huomioimista tukahduttamatta tätä, läsnäoloa.

Mulla on yksi vähän outo tapa. Kun ikävöin paljon mulle rakasta ihmistä, saatan mennä ulos ja lähettää tälle lentosuukon. Se voi olla lapsellista ja vähän hulluakin, mutta se on mun hiljainen tapani osoittaa että ajattelen toista. Mulle tulee lämmin ja hyvä mieli kun ajattelen, että ehkä se toinen tuntee sen jollain tapaa ja saa siitä voimia. Ehkäpä jos tunnet joskus hellän tuulahduksen iholla tai lämpimän tunteen otsalla, niin posti on saapunut perille. 

Kiitos teille kaikille upeille naisille kehen olen matkani varrella törmännyt, te ootte edelleen valopilkkuja mun elämässä. Kauniita muistoja, korvaamattomia kokemuksia, rakkaita ystäviä. Mä uskon että kaikki kokemani teidän kanssa on auttanut tekemään musta sen mitä mä tänään olen, parempi mies. Heh, jos se aika joskus koittaa, niin joku muu sen tuomitkoon kuin minä itse. Mulla on ehkä haikea olo tänään, mutta samalla mun kehon täyttää lämpö, mieli on peilityyni. Ikävän kyynel valuu poskelle, mutta se ei ole surua, vaan kaunis ajatus jostain kaukaisesta. Puhallan lentosuukon taivaalle ja hymyilen. Oonko ihastunut, oonko rakastunut? Kuka tietää, mutta ainakin tää tunne tekee mut onnelliseksi. Sydän vahvana, käsi avoinna, ilman pelkoa.

Rauhaa ja rakkautta

This entry was posted in Tunteet.
Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: