search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Parkettien Partaveitsi

”-Kuka on tuo mies, joka noin sulavasti liikkuu, taitaa askeleet, ah tuo parkettien partaveitsi?”. En tiiä, olisko Uuno Turhapuro, mutta en minä ainakaan. Mä kyllä tykkään tanssimisesta ja laulamisesta tosi paljon. Ne on samalla tavalla itsensä ilmaisua ja höyryjen päästelyä niin kuin kirjoittaminenkin. Aina kun hyvä biisi lähtee soimaan mulla alkaa tanssijalkaa vipattamaan ja perse keikkumaan, varsinkin jos on tilkka alkoa veressä. Sama pätee myös laulamiseen. Tykkään laulaa autossa, suihkussa, baarissa, saunassa, noh ihan missä vaan. Ennen mua hävetti aina jälkeenpäin jos karaokebiisi meni perseelleen tai tanssin baarissa ja mulla ei ollut mitään hajua mitä teen. Mulla on ihan hyvä sävelkorva ja rytmitaju mitkä auttaa, mutta tekniikat, askeleet ja muut hölynpölyt on hukkuneessa hanskassa. Laulaa osaan vähän paremmin kuin tanssia, mutta en mä Idolsissa jatkoon pääsisi.

Mulla on tapana mennä silloin tällöin keskiviikkoisin iltabisselle töiden jälkeen, niin kuin myös eilen. Baarista saa ruokaa ja juomaa ja kuubalainen livebändi soittaa enimmäkseen salsaa. Liityin yhteen porukkaan ja kohta mua yllättäen pyydettiin tanssimaan. Sanoin että voin toki lähteä, mutta en osaa salsahommia. Sitten miestä vietiin. Tanssilavan ympärystö oli täynnä ihmisiä ja kieltämättä vähän jännitti ja mietin mitenköhän äijän käy. Ihmiset tuijottivat ihmeissään tukka sotkussa huppari päällä joraavaa jantteria joka ei tiennyt yhtään mitä tekee ja tämän tanssikaveria. Mutta sillä ei ollut mitään väliä. Vaikka jalat meni välillä solmuun ja pyörittiin miten sattuu, niin se oli yhtä naurua ja nautintoa, millään ympärillä olevalla ei ollut väliä. Kysyin partnerilta että haluaako tämä tanssia välillä jonkun kanssa, joka oikeasti osaa salsaa koska heitäkin oli siellä monta. Vastaus oli suoraan ei, koska molemmat teki sen intohimolla ja meillä synkkasi tosi hyvin.

Mulle on aiemminkin sanottu, et ehkä mä en osaa kauheen hyvin tanssia, mut silti sitä on hauska katsoa koska teen sen niin tunteella. Ja niinhän se kyllä onkin. Kaikki asiat tuntuu paljon paremmalta kun niitä tekee intohimolla, suoritus muuttuu nautinnoksi. Silloin ei oo mitään väliä kuinka hyvä tai huono oot jossain. Ehkä et pääse jatkoon tanssi- tai laulukilpailussa, mutta sä nautit siitä mitä teet ja se huokuu susta myös ympärillä oleviin ihmisiin. Toisen täällä olevan baarin perjantain livebändi onkin nimennyt mut hovitanssijakseen koska oon aina ensimmäisenä tanssilattialla yksin ja houkuttelen muutkin heilumaan. Mä en ehkä ole parkettien partaveitsi (vielä) tai Pavarotin poika, mutta jumaliste mä olen ylpeä, että uskallan tehdä täysillä niitä asioita, mitkä on mulle tärkeitä ja mitä rakastan. Joten, saanko luvan?

Pakko seksistäkin on puhua. Ja miks ei? Jos seksiä harrastettaisiin yhtä vähän, kuin siitä puhutaan, niin meillä ei olis mitään ongelmia ylikansoittumisen kanssa. Jokainen varmaan tietää ”vitsin” että nainen kuorii perunoita tai mies katsoo lätkämatsia kun köyritään. Jos jossakin asiassa pitää olla intohimoa, niin se on parisuhde ja seksi, siis mun mielestä. Seksi on parhaimmillaan vastustamatonta halua, hymyä, iloa, naurua, nautintoa, nautinnon antamista, räiskyvää ilotulitusta, herkkää ja hidasta, suuria tunteita, isoja fiiliksiä. Jos seksissä on todella intohimoa, niin se ei voi koskaan epäonnistua, koska silloin se ei ole suoritus vaan pysäyttämätön luonnonvoima. Kaikki ei kuitenkaan aina mee niin kuin toivoisi, mutta mitä sitten. Joskus ei vaan natsaa ja aina tulee seuraava kerta, ainakin todella toivon niin. Antaa mennä vaan, painovoimalla, ilman käsikirjoitusta, ilman odotuksia, nauttia vaan aidosti toisesta, antautua hetkeen, sammuttaa telkkarin ja jättää perunat jääkaappiin. Katso silmiin, hymyile, naura, nauti, anna halun viedä, älä pelkää maailman luonnollisinta asiaa. Ja kyllä tosiaankin siitä voi puhua, niin kuin kaikista muistakin asioista. Mistä sä tykkäät, mikä ei tunnu hyvältä, mitä toiveita sulla on, jännittääkö tai pelottaako joku asia. Kannattaa ainakin koittaa. Parisuhde toimii parhaiten silloin kun tuntee toisen, niin myös seksi ja aina voi kokeilla kaikkea uutta jännää. Se pitää mielen virkeenä ja kielen kirpeenä. Eikun jumpalle vaan.

Mä olen huomannut tässä matkan varrella, et mitä enemmän mä uskallan antaa itseni tuntea ja olla oma itseni, sitä enemmän myös uskallan tehdä asioita häpeemättä niitä, vaikka olisin ihan paska siinä mitä teen. Kun annan itseni tuntea ja tehdä täysillä, mä myös elän täysillä, tai ainakin nautin elämästä helvetin paljon enemmän. Teinpä mä mitä tahansa, kunhan en loukkaa ketään, ja sanoipa ihmiset mitä tahansa, niin mä voin leuka pystyssä tehdä saman uudestaan jos mä haluan. Mietin että miks mua on hymyilyttänyt monta päivää. Siks että mä todella olen oppinut jotain ja se tuntuu ihan järkyttävän hyvältä. Suuri kiitos kuuluu siitä niin monelle huikeelle tyypille, ketkä ovat kuunnelleet, kannustaneet ja uskoneet muhun. On paljon kevyempi tie etsiä itseään kun ympärillä on niin upeita ihmisiä. Jalalla koreasti viikonloppua kohti, eikä hävetä yhtään.

Rauhaa ja Rakkautta

This entry was posted in Tunteet.
Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: