search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Hyvän Mielen Käsikirja

Ilta hämärtyy, vettä sataa, karun kaunis kaurismäkeläinen maisema avautuu pimeältä tieltä. Tuulilasilla valuvat sadepisarat on kuin peili kyyneleistä poskillani. Onko tää surua, onko tää iloa? Tunnen suurta rakkautta mun lapsiani kohtaan, mutta samalla raastavaa ikävää. Huominen tuo tullessaan menettämisen tuomaa surua, mutta samalla jälleennäkemisen riemua ja juhlaa. Eilinen muistuttaa lämpönä sydämessä, mutta luo samalla pelon ja epävarmuuden tulevaan. Radio soittaa toiveikasta säveltä, mutta laulu kertoo koulukiusatusta kouluampujasta. Elämä tuntuu olevan surun ja ilon välistä taistelua. Mutta kumpi voittaa sodan? Voidaanko aselepo solmia ja rauhanneuvottelut käynnistää?

Loma alkoi viikonlopun mökkireissulla ison ystäväporukan kesken. Sitä riemun ja onnen määrää minkä koin viikonlopun aikana ei voi sanoin kuvailla. Nautin suunnattomasti mun ystävieni seurasta, mutta tässä reissussa oli jotain erilaista kuin ennen. Kun viikonloppu oli lopuillaan musta tuntui enemmän kuin koskaan, että tiedän paikkani meidän porukassa. Mä olen viihdyttäjä, mun kanssani harvoin on tylsää. Hulivili villi sielu, joka tahtoo luoda elämää ja hyvää ympärilleen, hyvä ystävä, tunnollinen, ja tietenkin rakkaudella idiootti kaikkine virheineen. Tunsin oloni valtavan onnelliseksi, mutta samalla surulliseksi. Taas mun pitää jättää nuo ystävät pitkäksi aikaa. Ei mielestä, eikä sydämestä, mutta en voi seisoa paikallani, juuri kun ymmärsin paremmin kuin koskaan missä se on.

Mulla oli kaksi vaihtoehtoa kuinka vietän lomani. Joko vuokraisin mökin viikoksi ja menisin yksin rauhoittumaan, oikeasti lepäämään tai sitten jäisin kaupunkiin ja näkisin mulle rakkaita ihmisiä. Tiesin jo valmiiksi, että jos valitsen jälkimmäisen, niin oon tuplasti väsyneempi loman jälkeen, kuin sen alkaessa. Ja kyllä mä itseni tunnen, nyt oon helvetin väsynyt, mutta vielä helvetisti paljon onnellisempi. Kohtaamiset teidän kaikkien kanssa on aina jotain mielettömän lämmintä ja voimaannuttavaa. Aina kuitenkin se sama tunne valtaa mut, että petän jonkun, ketä en ehdi näkemään. Onneksi monet ihmiset on sanoneet mulle jo valmiiksi, että älä ota stressiä nähdäänkö vai ei, vaan nauti lomastasi. Ja niin mä olen yrittänytkin. Yrittänyt, yrittänyt, yrittänyt.. Aina vaan ei yritys riitä.

Ajan auton levikkeelle ja istun hiljaa. Tuijotan vesipisaroita ja himmeitä katuvaloja synkkyydessä. Otan kyyneleen sormelleni ja katson sitä. Kumpaa tuo pisara kuljettaa, surua vai iloa? Onko mulla oikeus olla hyvä mieli, vaikka tunnen samaan aikaan surua itseni ja toisten puolesta? Mistä löydän tän elämän käsikirjoittajan, joka antaisi mulle vastauksen? Käännän peruutuspeiliä ja katson väsyneitä kasvojani. Sitten mietin eilistä, päivää joka toi mulle suurta iloa ja voimaannutti mua ihan mielettömän paljon ja saa mut vieläkin hymyilemään onnesta. Tunti toisensa jälkeen jatkuva keskustelu hiekanjyvästä universumiin oli puhdasta toisen ymmärtämistä, kahden ihmisen ajatukset oli synkronoitu saumattomasti. Tajusin tekojeni merkityksen, sen että käsikirjoittajan kynä on mun omassa kädessäni. Mitä mä olen sitten kirjoittanut? Miten mä haluan jatkaa? Tarvitseeko mun aina yrittää kirjoittaa täydellistä tarinaa?

Olenko mä paska isä jos nautin lomasta, vaikka mun lapseni ikävöi mua kotona? Olenko mä paska ystävä jos nään yhtä ihmistä enemmän, joka tarkoittaa että muille jää vähemmän aikaa? Olenko mä paska poika, jos en nää mun vanhempiani kuin muutaman kerran loman aikana? Olenko mä paska veli, jos en nää mun sisaria ollenkaan? Miten voin olla olematta paska jollekin, kun mulla ei ole päivässä aikaa kuin 24 tuntia ja sata ihmistä nähtävänä? Miten voin nähdä kaikkia riittävästi, olla täydellinen, kun nukkuakin pitäisi välillä? Onko muiden onni mun vastuulla, vai olisinko vaan oma itseni ja sen täytyy riittää?

Eilinen ikuisuuden kestävä keskustelu sai mut ymmärtämään, että suru ja ilo saavat kulkea käsi kädessä. Molemmat niistä tunteista kiinnittävät mut hetkeen, saavat mut tuntemaan sen mitä elämä tarjoaa, antavat mulle läsnäolon taidon. Se miten ne asiat käsittelen on mun itseni kirjoitettava. Mitä enemmän yritän olla täydellinen muille, sitä enemmän menee perseelleen, koska silloin unohdan itseni. Mutta ehkäpä voin antaa jotain vain olemalla oma itseni. Voin tukea toista suuren surun keskellä, kannustaa onnistumaan epävarmuuden hetkellä, kertoa että olen ylpeä toiselle jolla on huono omatunto, antaa karhun halauksen koska on ihana nähdä, suudella otsalle näyttääkseni että välitän, kertoa että rakastan mulle tärkeitä ihmisiä, hypätä lumihankeen saadakseni toiset nauramaan. Mä olen ihan hyvä ihminen, vaikka teen virheitä, enkä voi olla kaikille aina mieliksi. Tajuan etten ole paska isä, ystävä, poika tai veli. Riittää että olen oma itseni, rakastan itseeni ja olen armollinen itselleni. Silloin aina tiedän, että voin myös rakastaa ja olla armollinen toisille, tehdä hyvää, luoda iloa ympärilleni, surunkin keskellä, kaikkine virheineni. Olemalla oma itseni mun käsikirjoitukseni voi olla joku päivä valmis hyvän mielen käsikirja, niin ainakin toivon.

Huomenna itketään, nauretaan ja juhlitaan. Suru kohtaa ilon ja riemun. Käsi kädessä ne saavat mut olemaan läsnä sinä päivänä ja muistamaan sen ikuisesti lämmöllä. Aselepo on solmittu, ehkä joku kaunis päivä rauhankin aika koittaa.

 

Rauhaa ja Rakkautta

This entry was posted in Tunteet.

One comment on “Hyvän Mielen Käsikirja

  1. Satu sanoo:

    💖🌹

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Satu Peruuta vastaus
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: