search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Päin Persettä

Aurinko pilkistää verhojen takaa, on perjantai. Aivan ihana herätä kauniiseen päivään. Ja paskanmarjat. Kello on seitsemän, herätyskello soisi puoli kymmeneltä, että saisin nukkua kunnon unet, eilen kun tuli otettua pari ilolientä. No ei nukuta sitten enää saatana. Tää viikko on ollut varmaan joku universaali haista paska -viikko. Maanantaina vielä tein päivityksen aamulla, missä elämä oli niin älyttömän ihanaa ja tanssin mielessäni kukkaniityillä lempeän sävelen tahdittamana. Sitten lähtikin kurssi syöksyyn. Koko viikon on väsyttänyt, särkenyt päätä ja kiukuttanut ihan helvetisti. Koitin miettiä että mikä mättää, enkä keksinyt mitään järkevää syytä. Oon nukkunut hyvin, syönyt, juonut (vettä) ja kaikki pitäisi olla kohdallaan. Mutta kun ei ole, kaikki ärsyttää ja ketuttaa, painekattila viheltää viimeisiään ennen räjähtämistä. Onkohan mussa joku ohjelmoitu toiminto, että pakko vaan olla jokin aina päin persettä?

 

Hauskinta tässä on se, että mulla on kaikki ihan hyvin. Ei pitäisi olla mitään mistä valittaa, mutta mäpä valitankin silti ihan kaikesta, jos en ääneen niin sisällä kiehuu. On tosi turhautunut olo, ei oo hyvä tässä eikä tuossa, tuollakin on ihan perseestä. On niin kyrpiintynyt olo, että se alkaa jo naurattamaan, mikä idiootti sitä osaakin olla.

 

Mulle soitti puhelinmyyjä pari päivää sitten. Käy kyllä tosi paljon sääliksi kaveria, soitti todellakin väärään aikaan, väärälle kaverille. Kaikki olis mennyt ihan hyvin, jos tämä kaveri olisi kolmannen ein kohdalla uskonut, mutta kun ei. Kohteliaasti vielä ilmoitin, että jos ei kohta puoliin mene perille, niin puhelu ei tule päättymään millään tavalla hyvin kenenkään kannalta, että ei tuhlata toistemme aikaa. No kaveri tietenkin suuttui kun kehtasin sanoa, että hän muka tuhlaa mun aikaani, kun en edes tiedä miten vitun upeasta mahdollisuudesta on kyse. Ei jumalauta.. Meistä ei tule todennäköisesti sydänystäviä.

 

Olin eilen Reinot jalassa töissä. Hississä joku tuntematon tyyppi katsoi ensin mun tossuja ja sit mua tosi paheksuvasti. Alkoi heti ärsyttämään, että vittuako kyyläät siinä. Sen jälkeen katsoin kaverin ryppyistä pukua ja liian lyhyitä housunlahkeita ja sit kaveria silmiin, ei ollut kiva katse se. Sen jälkeen ei sit katsottukaan yhtään mitään loppumatkan aikana. Meistäkään ei varmaankaan tule sydänystäviä.

 

Tuommoiset pienet naurettavat asiat on vituttanut ihan uskomattoman paljon ja se ärsyttää mua todella paljon. Koko viikko on ollut yhtä tulta ja tappuraa, ilman mitään järkevää syytä. Paitsi että sitten kun mietin tarkemmin, niin ehkäpä se syy löytyykin kun vähän pysähtyy miettimään. Ja eipä ihme, että saattaa vähän kiristellä ja olla jännitystä ilmassa.

 

Mä muutan noin viiden kuukauden päästä takaisin Suomeen. Syksyllä tulee täyteen seitsemän vuotta poissa kotimaasta, se on aika helvetin pitkä aika. Samaan aikaan kun oon todella innoissani ja onnellinen, että pääsen lähelle mulle tärkeitä ihmisiä, saan nauttia vuodenajoista ja luonnosta, mua pelottaa ihan helvetin paljon. Se on aivan järkyttävän iso muutos koko meidän perheen elämään. Täytyy käytännössä aloittaa uusi elämä, taas. Rupesin miettimään kaikkea siihen liittyvää kerralla. Ensin pitää täällä hankkiutua kaikesta eroon ja sitten pitää hankkia ja hoitaa kaikki asiat Suomessa, että pystyy elämään. Helppohan se on lomalle tulla kulkurina, kun mistään ei tarvitse juurikaan huolehtia, kunhan on katto pään päällä ja hengissä pysyy. Kun muutos alkaa olla lähellä, huomaa miten paljon tänne aavikon keskelle on juurtunut, eikä se ihme ole. Kyllä ne asiat yksi kerrallaan järjestyy kun tekee asian eteen jotain, mutta kun lähtee kerralla miettimään kaikkea, niin pää räjähtää. En pysty edes kirjoittamaan näitä mun ajatuksia kun ne on yhtä plöröä ja suttua, hurrikaani pään sisällä.

 

Onneks asioilla on aina tapana järjestyä. Mutta tänä viikonloppuna kotona on liikaa seiniä, ulkona liikaa tilaa. Päivällä on liian kirkasta, illalla liian pimeetä. Viini on liian kuivaa, vesi liian märkää. Olis ihana rentoutua, mutta helvetin tylsäähän tää on yksin mököttää kotona. Ehkäpä lähden ravinteliin moikkaamaan kavereita, mutta siellä on kyllä musiikki ihan liian kovalla ja pitää puhua ihmisten kanssa. Ainut asia mikä lohduttaa on se, että tiedän elämäni olevan ihan mallillaan ja nää ei todellakaan ole vakavia asioita. Annoinkin siis itselleni luvan, että elämä saa mennä päin persettä ja saan olla niin vittuuntunut kuin haluan tän viikon. Koska vitutukseen ei voi kuolla.

 

Rauhaa ja vitun rakkautta

 

 

 

 

This entry was posted in Tunteet.
Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: