search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Kesyttämätön Part 2

Mun on pakko jatkaa siitä mihin viimeksi jäin. Luin oman tekstini uudestaan ja tuntui, että on vielä niin paljon sanottavaa, pakko purkaa sydäntä joka pursuaa rakkautta ja epätoivoa. Rakkautta pursuava sydän kuulostaa romanttiselta, mutta se on valtava taakka jos ei ole ketä rakastaa. Oon kamppaillut mahdottomassa tilanteessa ja toivonut jotain ulospääsyä, tunteiden purkausta ilman rakkauden tunnetta. Yksi ystävän sanoma lause sai mun pallean kramppaamaan ja kyyneleet silmiini. Tätä tunnetta mä olen odottanut, että mun poskeni kostuvat, hengittäminen on vaikeaa, puhuminen on mahdotonta ja on pakko vain huutaa sisällään ja itkeä.

Monelle on vaikea ymmärtää, että mä olen odottanut kuin kuuta nousevaa koska pystyn romahtamaan. Oon halunnut vain purskahtaa itkuun ja lyyhistyä lattialle, maata sikiöasennossa ja päästää kaikki kaikki tunteet ulos mitä mun sisälleni on patoutunut. Kun puhaltaa tyhjää ilmapalloa ei edes huomaa kun seinät rupeavat kiristymään, tuntuu kuin mitään ei tapahtuisi. Hiljalleen alkaa kuitenkin tuntemaan että alkaa tulemaan ahdasta, mutta tilaa vielä löytyy, enkä osaa olla varuillani tai ennakoida tulevaa. Puhallus toisensa jälkeen täyttää kuplaa sisälläni, kunnes lopulta huomaan, että liika on liikaa ja silloin on jo liian myöhäistä. Romahtaminen tarkoittaa mulle pysähtymistä, että hengitän ja rauhoitun, näen ja tunnen itseni. Se onnistuu silloin kun olen ajoissa, mutta taas kerran olen liian myöhässä. Ei ole energiaa eikä keinoja pysähtyä ennen kuin ilmapallo räjähtää ja kuppi läikkyy yli. Mutta ilmapallot ovatkin aika kestävää tekoa, niin kuin on oma tunteiden tukahduttamisen kammiokin. Puhallus kerrallaan odotan koska räjähtää, mutta tuntuu että aina löytyy lisää tilaa. Tänään, ainakin tilapäisesti, tuli viimeinen puhallus tähän palloon. Olen hysteerinen mutta onnellinen koska tiedän, että huomenna mulla on todella paljon kevyempi ja hyvä olo.

Kaikista eniten mua harmittaa se, että en voi antaa itseni rakastaa tilanteessa missä olen. En voi edes kuvitella että sitoutuisin täällä keneenkään koska olen lähdössä pois ja Suomessa taas joku joutuisi odottamaan mua, että tulen takaisin. Ja kuka se joku edes olisi? Miten mä voisin luoda mitään monen tuhannen kilometrin päähän valmiiksi odottamaan? Tuntuu että mä olen kahlittuna tilanteeseen, missä mulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla yksin. Se ei ole kenenkään syy, mutta se tuntuu todella epäreilulta. Tuntuu että seilaisin kahden mantereen välillä ja molemmat olisivat saavuttamattomia. Monena päivänä tuntuu, että ei ole hyvä olla missään, että mulle ei ole mitään paikkaa. Leijun limbossa ja odotan vain, että saisin asettaa jalkani johonkin, alkaa luomaan todella oma elämääni. Tulkoot sitten rakkaus tai ei, mutta ainakin mulla olisi mahdollisuus siihen, antaisin itselleni luvan rakastaa.

Mä kuuntelen todella paljon lauluja rakkaudesta ja parisuhteesta. Mä pystyn samaistumaan niihin biiseihin todella hyvin, ne on myös omaa elettyä elämää. Mutta kun mä kuulen onnen täyttämän biisin rakkaudesta niin hämmennyn. Mä kyllä muistan mitä rakkaus on, miltä tuntuu olla ihan hulluna toiseen ihmiseen, tunteen että haluaa hurmata toisen, tehdä toisen vuoksi mitä tahansa. Nyt kun mulla ei ole ketään ketä rakastaa, enkä voi antaa itselleni siihen edes mahdollisuutta, se on ihan äärettömän turhauttava tunne kuunnella noita lauluja. Joka kerta ne kappaleet mua koskettaa, mutta en pysty näkemään niitä kuunnellessani kuin ääriviivat, hahmon mitä en pysty tunnistamaan. Tuntuu että haluaisin antaa kaikkeni ja ottaa toisen syleilyyni, mutta en pysty. Se on kuin koittaisi koskettaa tai tuntea pilven taivaalla. Näät kyllä sen sielusi silmin, mutta se ei tunnu eikä maistu miltään. Haluisin jäädä sen turvaan istumaan, mutta kun astun sen päälle, huomaan aina uudestaan että se ei kannattele mua.

Mä odotan sitä hetkeä kun pääsen Suomeen enemmän kuin mitään mun elämässäni. Että mun rakkaat ihmiset on mun lähelläni, kosketeltavissa. Voin etsiä itselleni oman kodin, mihin todella haluan jäädä, sisustaa sen juuri itseni näköiseksi. Saada peruskallio mun elämään, paikka joka todella tuntuu kodilta, josta voi aina lähteä, mutta palata aina takaisin. Antaa itselleni mahdollisuus tavata joku ihminen, sielunkumppani, rakastua, antaa tulivuoren purkaa kaikki se rakkaus mitä olen pitänyt sisälläni niin kauan.

 

Rauhaa ja Rakkautta

This entry was posted in Tunteet.
Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: