search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Kuinka Voit?

Niin sitä vaan aika rientää päivä kerrallaan. Välillä tuntuu että jokainen päivä on samaa paskaa, välillä taas saattaa tapahtua jotain ihan pientäkin ja tuntuu että kaikki menee ihan hyvin. Elämä on tasapainoilua tasapaksun elämän ja pienten ihmeiden välillä. Mutta mitä sitten loppuen lopuksi on tasapaksu elämä, arkeako? Miksi arki tuntuu välillä niin sietämättömän tylsältä ja merkityksettömältä? Vai onko se sittenkään arki mikä on merkityksetöntä? Ehkäpä tylsältä ja turhalta tuntuva arki on vaan peilikuva omasta itsestäni, merkityksettömänä. Entäpä jos voisin vaan arvostaa sitä, että mulla on mahdollisuus ja etuoikeus tylsään arkeen, olen hieno ihminen sen kaiken keskellä.

Pari päivää sitten multa kysyttiin kestääkö mun psyyke täällä olemista. Jos se olisi ollut ensimmäinen kerta kun multa sitä kysytään niin olisin ollut tyrmistynyt, ehkä jopa hiuksen hienosti loukkaantunut. Minäkö muka heikko, miten kehtaat edes kysyä tuommoista, väitätkö mua hulluksi? Mutta ei, ei tällä kertaa. Se oli erittäin hyvä kysymys, rehellinen ja kunnioittava, tarkoituksena vain kysyä onko mulla kaikki okei, kuinka voin. Tunsin kiitollisuuden tunnetta, että joku uskalsi kysyä noin, välittää siitä kuinka mä todella voin.

Tuon kaltaisia kysymyksiä oon kuullut lukuisia sen jälkeen kun aloin tätä blogia kirjoittamaan. Alussa se oli todella vastenmielistä, olin heti puolustuskannalla ja melkein loukkaannuin kun joku kysyi että oonko ihan okei. Se on jännä että kaikki varmasti ovat ajatelleet ja tunteneet samoja asioita enemmän tai vähemmän kuin itse olen, mutta sitten kun ne sanoo ääneen, niin tuntuu välillä että olisi aivan sekaisin päästään. Ja niin mä todella alussa luulin, että olisin ollut ihan normaali ihminen kun olisin vaan pitänyt turpani kiinni ja kärsinyt hiljaa tuskani sisälläni, kasvattanut läpipääsemättömät muurit ja ollut ”vahva”. Ja sitähän meidän pitäisi nykyään olla, kaikkivoipaisia helvetin vahvoja ihmisiä. Surua ei näytetä kenelläkään koska se on automaattisesti itsesääliä, pelkoja ja pahaa oloa ei saa olla koska aina jollakin on asiat huonommin. Omille tunteilleen ei ole oikeutusta, koska silloin sussa on jotain vialla.

Mutta sitäkö se vahvuus tosiaankin on, että kuvittelee selviävänsä kaikesta itse, mikään ei voi satuttaa koska kaiken negatiivisen pystyy vaan lakaisemaan maton alle tai peittämään huumorilla, jokaisella on omat keinonsa itsepetokseen. Jos paskan lakaisee maton alle voi elää hetken näennäisen seesteisen puhtaassa kodissa, mutta kun paskakasa kasvaa tarpeeksi isoksi ja joku astuu maton päälle niin pahimmillaan voi olla helvetti irti kun kaikki patoutunut räjähtää ilmoille. Ja miksi mä en saisi tuntea joka ikistä tunnetta mikä mulla on? Miksi se on niin noloa olla romanttinen, olla surullinen tai yleensäkin ottaen vaan tuntea ja kertoa se ihmisille kenestä välittää, tai vaikka koko maailmalle. Väittääkö joku tosiaan, että ei ole itse tuntenut samoja asioita ikinä elämänsä aikana?

Mä olen ihan järjettömän kiitollinen joka kerta kun joku kysyy multa, mitä mulle kuuluu, tai vaikka että kestääkö mun psyyke. En voi, enkä edes halua ottaa loukkauksena sitä, että joku todella välittää mitä mulle kuuluu ja uskaltaa kysyä sitä multa. Se on tosiystävyyttä. Nyt ymmärrän sen, että mitä enemmän kysytty kysymys oli totuudenmukainen, mitä enemmän se kosketti mua, sitä enemmän aloin puolustamaan itseäni ja hyökkäämään kysyjää kohti. Tiesin sisimmissäni että juuri sitä multa olisi pitänytkin kysyä, että voisin nähdä itseni toisen silmin ja lopettaa teeskentelyn että kaikki on hyvin, murtaa myytin voittamattoman vahvasta mielestä. Mulla on paljon paljon ystäviä ja kaikilta en aina tajua tai ymmärrä, tai mulla ei vaan ole aikaa kysyä kuinka voit. Mutta jos luet tän kirjoituksen Ystävä, niin tiedät että aivan varmasti sitä ajattelen ja se on mulle tärkeää. Monesti sanotaan että tärkeintä on osata puhua. Mun mielestä se on ihan paskapuhetta. Tärkeintä on osata kysyä ja kuunnella. Joskus saatat olla liian lähellä huomataksesi mitä on todella tapahtumassa ja teet omat johtopäätöksesi, että tuo nyt vaan on tuommoinen, koska musta tuntuu siltä. Entäpä jos sen sijaan uskaltaisit kysyä siltä lähellä olevalta ihmiseltä ”-Kuinka voit?”.

 

Rauhaa ja Rakkautta

This entry was posted in Tunteet.
Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: