search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Jälki

Jokainen askel minkä otan, teot mitä teen ja sanat mitä sanon jättävät jäljen tähän maailmaan. Tai yhtä lailla noiden asioiden tekemättä jättäminen toimii myös niin. Joskus mietin liiankin paljon mitä mun olemassaoloni merkitsee ja kuinka mun jälkeni vaikuttavat toisiin ihmisiin. En mä täydellinen halua olla, mutta haluaisin elää niin, ettei kenenkään siitä tarvitsisi kärsiä. Meidän sielunmaailma on kuin saari ja aina kun saarelle rantautuu pitäisi muistaa kunnioittaa sitä ja siellä vallitsevaa elämää, sen ekosysteemiä. Saarta ei voi omistaa, sen ekosysteemiä voi joko ruokkia saadakseen sen kukoistamaan tai tuhota sen yrittämällä muokata siitä jotain mitä sen ei kuuluisi olla.

Mä olen rantautunut monelle saarelle elämäni aikana. Joskus on helppo astua lämpimälle rantahiekalle ja jatkaa syvemmälle, kun taas toisinaan ranta on kivikkoinen ja villieläimet häätävät mut pois, en ole tervetullut. Joskus toisen sielunmaailmaan astuminen on helppoa, joskus sen eteen joutuu näkemään vaivaa, antamaan tuhottomasti aikaa, taistelemaan miltei läpipääsemättömän viidakon läpi ja toisinaan huomaa että on vaan parempi ottaa airo kauniiseen käteen ja jatkaa soutamista. Oli se sitten mitä tahansa, mietin aina millaisen jäljen saarelle jätin.

Mä olen ihminen joka tykkää olla huomion keskipisteenä, yleensä. Tykkään viihdyttää ja naurattaa ihmisiä, olla hullu rämäpää ja hölmöillä, elää. Mutta monesti kun mä tapaan uusia ihmisiä oon hiljainen. Monet luulee että oon ujo tai en vaan halua osallistua keskusteluun tai mua ei vaan kiinnosta olla seurassa. Se ei ole sitä. Mä en halua miellyttää ihmisiä olemalla jotain muuta kuin mä olen, mutta mä haluan löytää saman taajuuden ihmisten kanssa. Ja siksi mä olen hiljaa, kuuntelen millä taajuudella mennään. Se ei tarkoita sitä että mun pitäisi esittää mitään, vaan että puhuttaisiin samaa kieltä keskenämme. Jos siis pidän visusti turpani kiinni sun seurassasi, muista että todennäköisesti yritän vain kuunnella sua ja tutustua suhun, kuka olet.

Mä en tiedä miksi, mutta mä olen aika hyvä kuuntelija omasta mielestäni ja musta tuntuu että se jotenkin näkyy tai sen voi aistia musta. Tuntemattomatkin ihmiset saattavat avautua mulle tosi vaikeista ja herkistä asioista vartin tuntemisen jälkeen. Ja musta tuntuu että mulle on helppo puhua koska mä todella haluan kuunnella ja harvoin tuomitsen ihmistä, vaikka mitä toisen elämässä olisi tapahtunut. Toki on asioita mitä en hyväksy tai pidän väärinä, mutta en mä silti lähde ihmistä sen takia tuomitsemaan helvetin liekkeihin ja hylkään sen. Jokainen meistä on tehnyt virheitä ja ollut ”paha ihminen”. En myöskään mielelläni kuuntele huhupuheita koska en voisi niistä vähempää välittää, ennen kuin saan jonkun järkevän vastauksen. Oon kuullut myös itsestäni huhuja, mutta useimmiten en ole edes jaksanut alkaa niiden takia taistelemaan. Jos joku haluaa uskoa kaiken mitä lehdissä lukee, mitä ihmiset supisee kylillä ja puskaradio toitottaa niin antaa mennä vaan. Itse oon huomannut parhaaksi tavaksi kysyä asianomaiselta paljonko peli on ennen kuin teen johtopäätökseni.

Viime kesälomalla matkustin Haapavedelle, Leville ja Rovaniemelle. Haapavedellä rakas ystävä halusi viedä mut naapuripitäjän karaokebaariin koska tietää että tykkään laulaa. Baariin kun päästiin huomattiin pettymykseksi että karaokea ei ollut sinä iltana, oli arkipäivä. Mutta sattuipa niin että sain kuulla karaokejuontajan olevan kuitenkin paikalla. Kävin kysymässä kauniilta nuorelta naiselta, että olisiko mitenkään mahdollista laittaa laitteet päälle ja laulaa edes yksi biisi. Hetken empisen jälkeen neitokainen suostui ja yhtä äkkiä huomattiinkin, että karaoke jatkuikin koko illan ja alun tyhjä baari täyttyi iloisista veikkosista. Illan päätteeksi kiitin karaoke-emäntää ja baarin omistajaa vuolaasti, mutta omistaja sanoikin että ”-kiitos sulle itsellesi, saatiin huippuilta!”. No oli se mun ansiota tai ei, niin oli superhauskaa ja kiitos vielä tyttäret sinne!

Levillä olin rakkaan tuttavapariskunnan mökillä ja yhtenä iltana lähdin Ihku-baariin muutamalle kupposelle. Illan edetessä istuin yhtä aikaa nuoren miehen kanssa samaan tyhjään pöytään. Molemmat pyysivät anteeksi, mutta päätettiin kuitenkin istua rohkeina molemmat. Mies oli tulossa kalareissulta ja oli välietapilla, seuraavana päivänä matka jatkuisi vaimon ja pienen lapsen luokse. Kuuntelin perhe-elämän ihmeellisyyksistä ja haasteista ja tietysti kauheita kalavaleita. Illan päättyessä käteltiin kavereina ja sain muodollisen kutsun seuraavalle kalareissulle, hyvä tyyppi kun olin.

Leviltä siirryttiin Rovaniemelle ja lähdin yksin tutustumaan arkipäivän vilkkaaseen yöelämään, not. Lukuisten paikkamerkintöjen ja neuvojen jälkeen löysin itseni Roipparista. Baari oli tyhjä kun menin, mutta päätin jäädä koska kaikki sinne kuulemma kuitenkin tulisivat illan edetessä ja niin kävikin. Se oli niin sanottu terapiailta. Baarin toinen asiakas oli yksinäinen uupunut taksikuski, joka kaipasi vaan jonkun joka kuuntelee. Myöhemmin baarissa heilui nuori mies joka käyttäytyi todella ala-arvoisesti, mutta jutteluhetken jälkeen paljastui, että tällä oli vaikeuksia sopeutua uuteen elinympäristöön ja ystävät oli vähissä. Kuunteleminen ja juttelu silminnähden piristivät ja antoi uskoa kaverille, joka käyttäytyi loppuillan tosi ystävällisesti. Törmäsin kolmen lapsen äitiin, joka oli kokenut todella kovia elämässään ja tämä ihastui muhun ja koitti vielä mäkkärin jonossakin aamun pikkutuneilla repiä mut kotiinsa. Ja luultavasti siksi, että jutellessamme en hätkähtänyt tai tuominnut tätä, kuuntelin ja yritin ymmärtää parhaani mukaan, kerroin hymyillen että asioilla on tapana järjestyä. Kohtasin myös nuoren ihastuttavan naisen, jonka mies halusi tämän kanssa naimisiin. Raukka parka oli aivan peloissaan eikä tiennyt mitä tehdä. Kysyin tältä onko mies hänelle kiltti, rehellinen, avoin, pitää huolta, kuuntelee, antaa olla oma itsensä ja paljon muutakin. Kaikkiin näihin sain myöntävän vastauksen. Kerroin että tämän ei tarvitsisi pelätä, tuommoisesta miehestä kannattaa pitää kiinni kynsin hampain. Eikä naimisiinmeno varsinaisesti muuta elämässä mitään, se on nimi paperilla, sormus sormessa. Keskustelun päätyttyä tyttö katsoi mua hämillään hetken ja sai lopulta sanottua ”-saanko mä halata sua?”. Toivottavasti pääsivät naimisiin ja ovat onnellisia vieläkin.

Mä jätin noihin ihmisiin oman jälkeni enemmän tai vähemmän, eikä se tarvinnut mitään muuta kuin kuunnella toista tuomitsematta, luoda vähän uskoa. En kenenkään ongelmia pysty välttämättä ratkaisemaan, se on loppuen lopuksi jokaisen oma tehtävä, mutta monesti me tarvitaan vain joku joka kuuntelee ja aidosti välittää, ehkä potkii vähän perseelle. Mä välitän myös tuntemattomien ihmisten huolista ja murheista. Ehkä mun jälkeni katoaa ajan kanssa, mutta luulen että sillä oli merkitystä, ainakin hetkellisesti.

Minkälaisen jäljen mä olen jättänyt sun saarellesi? Oliko se vain hento painauma, jonka aallot huuhtovat pois tai jonka tuulen tuoma hiekka peittää hiljalleen alleen? Olinko hämmentävä vieras, jonka merkitystä saarellasi mietit vieläkin, josta jälkeni muistuttaa? Olinko saaren ekosysteemin mullistava voima, uhka tai mahdollisuus? Sainko sun saaresi kukoistamaan, loinko suhun uskoa? Muistuttaako jälkeni jostain kauniista, jäinkö sun sydämeen?

 

Rauhaa ja Rakkautta

This entry was posted in Tunteet.
Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: