search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Avoimien Ovien Elämä

Mistä on hyvät tarinat tehty? Siitä mä en tiedä, mutta tiedän että tarinoissa on aina alku ja ennemmin tai myöhemmin myös loppu. Mun tarinani tunteellisena miehenä alkoi marraskuun kymmenentenä päivänä vuonna 2018. Mä kerroin ennen sitä mun tunteistani ihmisille ja tärkeät tyypit mun elämässäni sanoivat mulle, että mun pitäisi julkaista niitä kaikille, kirjoittaa vaikka blogia. Ajatus tuntui aluksi aivan jäätävän pelottavalta. Mitä muut ihmiset musta ajattelee? Kuinka moni huolestuu mun puolesta? Miten maailmalle avautuminen vaikuttaa mun ihmissuhteisiin, nykyisiin ja tuleviin? Miten se vaikuttaa mun työssä olemiseen, työnhakuun? Miten se vaikuttaa mun elämään, jos riisun itseni lähestulkoon alasti muiden edessä? Mitä voin menettää, tai mitä siitä saan? Ja siitä tämä tarina alkoi. Olipa kerran..

Suurin haaste kirjoittamisessa on ollut se, kun kirjoittaa omasta pahasta olostaan tai virheistään. Mä osaan olla aika kriittinen itseäni kohtaan, mutta toisaalta oon tottunut siihen, että mulle sattuu ja tapahtuu, tai sitten ei tapahdu mitään. Oon samaan aikaan vilkas pojankoltiainen ja liikaa ajatteleva syvällinen, tunteellinen mies. Tuo ristiriita ajaa mut monesti ihan turhiinkin konflikteihin itseni kanssa, sivullisia uhreja unohtamatta. Ja suurin murhe mulle on tässä kirjoittamisessa ollut se, että mitä toiset ihmiset mun kirjoituksista ajattelee. Mä tiesin jo ennen viime tekstin julkaisemista, että muutama ihminen tulee ottamaan muhun yhteyttä, että mistäs nyt tuulee. Ennen mä olisin miettinyt sata kertaa juuri sen takia, että viitsinkö edes julkaista sellaista kirjoitusta. Mutta nyt taas huomaan, että hiljalleen kaikessa kehittyy, myös siinä että mun ei tarvitse ottaa paineita siitä, että kerron omista tunteistani, vaikka ne olisivatkin negatiivisia.

Viime kirjoituksen aikaan mä olin hurrikaanin riepoteltavana. Liian monta asiaa pyörii mielessä ja kun koitat tarttua jokaiseen yhtä aikaa jäät hurrikaanin pyörteeseen, aivosumuun. Tässä tilassa ei matematiikan lait päde, miljoona ajatusta on yhtä kuin nolla koska et saa mistään kiinni. Kirjoittaminen on mulle terapiaa, mun tapani astua keskelle ajatusten hurrikaania, myrskyn silmään. Myrskyn silmässä on tyyntä ja rauhallista, voin seurata ajatusteni levotonta virtaa olematta stressaantunut. Lopulta aina löydän sen yhden ajatuksen, minkä voin napata pyörteestä ja kirjoittaa uuden terapiaistunnon itselleni. Viime kirjoituksen jälkeen mun oloni on ollut rento ja seesteinen, suorastaan hämmentävän miellyttävä ja rauhallinen.

Ja mitä mä siinä voitan kun avaan mun elämäni koko maailmalle? Mä tiedän että joitain ihmisiä ei voisi vähempää kiinnostaa mitä jaarittelen ja jotkut ajattelevat, että mitä helvettiä tuo hullu jorisee. Se on ihan hyvä niin, jokainen meistä täällä taablaa tavallaan ja näkee elämän omin silmin, omin ajatuksin. Mutta kukaan ei ole mua tuominnut sen takia mitä teen. Päinvastoin suurin osa ihmisistä ovat kannustaneet ja neuvoneet mua heikolla hetkellä, voineet samaistua siihen mitä käyn läpi. Ja kyllähän mä sen itsekin tiedän, että en ole ainut ihminen maailmassa kaikkien näiden ajatusten ja tunteiden kanssa. Kirjoitusten myötä oon myös yhdistynyt monien ihmisten kanssa, vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa ja se on tosi hienoa. Väkisinkin välillä sataa paskaa niskaan, mutta yhdessä kun mennään, niin voidaan lainata sateenvarjoa toisillemme kaatosateen ajaksi. Itsensä ja toisten hyväksyminen sellaisenaan on kultamitalin arvoinen saavutus.

Voi olla että tämä tarina minkä olen tähän asti kirjoittanut vaikuttaa muhun lopun elämäni ajan. Saattaa olla että mun unelmien prinsessa karkaa kauas, tai mahdollinen työnantaja katsoo että oon liian epävakaa ihminen kyseiseen organisaatioon. Nuo voisi olla hyviä syitä lopettaa tämän tarinan kirjoittaminen ja sulkea avoimet ovet mun elämääni. Mutta miksi mä tekisin niin? Miksi mä yrittäisin olla kaikkien mieleksi ja unohtaa samalla kuka mä todella olen, kun voisin vaan olla oma itseni ja ympäröidä itseni ihmisten keskelle, ketkä mut hyväksyvät juuri tällaisena kuin olen. Joten ihminen mun lähellä, kaarra tai saarra, kunhan annat mun olla oma itseni. Jokainen on tervetullut seuraamaan mun tarinaani, kutsu on lähetetty avoimien ovien elämään.

 

Rauhaa ja Rakkautta

This entry was posted in Tunteet.

One comment on “Avoimien Ovien Elämä

  1. Satu sanoo:

    Luen aina sun kirjoitukset ja voin sanoa täydestä sydämmestäni että voin samaistua moneen tunteeseen. Sinulla on rohkeus mikä minulta ja meiltä monelta puuttuu, kirjoittaa se kaikkien nähtäväksi. Olet aito ja tunteva😍

    Tykkää

Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: