search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Veroparatiisi

Me suomalaiset jos ketkä tiedetään, mitä on kun kaikesta joutuu maksamaan veroa. Kaikki on kallista ja mitä me edes hyödytään siitä, että verottajan kirstu sen kuin kasvaa. Hyvinvointivaltio toimii hitaasti, mutta epävarmasti, kyllä meitä riistetään. Kunpa voisikin muuttaa ulkomaille veroparatiisiin viettämään kissanpäiviä. Suomi on paska maa. Kunpa vaan pääsisi eroon sosiaaliturvatunnuksesta, voisi sanoa näkemiin, eikä koskaan palata takaisin.

En malta odottaa että pääsen maksamaan veroja omalta osaltani Suomeen, kun tiedän mitä sillä saa. Ulkomailla suht kauan olleena osaa arvostaa meidän paskaa maata ja sen systeemiä ja etenkin lähipiirin kokemusten takia. Olen tutustunut lukuisiin ihmisiin, jotka joutuvat olemaan vuosia erossa perheestään koska heillä ei ole varaa elättää heitä ulkomailla. Yleensä suurin kustannuserä tulee koulutuksesta. Pienestä tuloverovapaasta palkasta suurin osa menee kotimaahan perheelle ja loput itselle, että saa sängyn alleen ja voi ruokkia itsensä. Ei ole veroja, mutta eipä ole tukia eikä sen enempi apuja. Suomesta kertoessani heidän suunsa loksahtavat kuunnellessaan epätodellista tarinaa.

Terveydenhuolto takkuaa ja on hidasta ja tehotonta. En tiedä, ehkä niin onkin, mutta kiitos hyvinvointivaltiomme esimerkiksi moni mulle tärkeä ihminen on yhä hengissä. Mikään ei ole täydellistä ja aina joku häviää, mutta kuinka usein muistetaan olla kiitollisia siitä kun joku voittaa. Tälläkin hetkellä liian moni ihminen sairastaa vakavasti, vailla mitään mahdollisuutta kunnon hoitoihin. Luulen että jokainen heistä ja heidän lähipiiristään maksaisi mieluummin veroja toivon kipinä silmissä kuin odottaisi varmaa kuolemaa koska hoitoihin ei ole varaa.

No se siitä. Veroa maksetaan myös monesta muusta asiasta. Viikonlopun törpöttelyt kostautuvat lähestulkoon kaikilla. Mitä useampi hupijuoma, sitä useamman päivän verottaja rokottaa. Fyysistä ja henkistä krapulaa, morkkista ja horkkista. Golfissa maksetaan birdie-vero seuraavalla reiällä ja kova urheilu verottaa kroppaa, kunnes se hiljalleen tai yks kaks hajoaa. Ja sitten se tärkein, ihmissuhteet ja tunteet. Toista kohtaan tunteminen vaatii aina veronsa. Pelkoja, ikävää, epäilyksiä, epävarmuutta, sydänsuruja, verottajan lista sen kuin jatkuu, paskiainen.. Miksei rakkauden keskellä vaan voisi olla pelkäämättä ja epäilemättä itseään ja toista, miksi ikävä tuntuu niin raastavalta, miksei se koskaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista?

Myös tunteiden kohdalla maksan veroja oikein mielelläni. Vaikka se välillä tuntuukin niin turhauttavalta, niin oikea veroprosentti on tärkeää myös tunteissa. Mitä vahvemmat tunteet, sitä suurempi veroprosentti tulisi laittaa verokorttiin. Jos negatiiviset suuret tunteet ja isot fiilikset maksaa nollaprosentilla, on kusessa kun mätkyt tärähtää kerralla maksettavaksi. Mitä suuremmalla prosentilla mennään, sitä enemmän saat lopulta palautuksia, kevyempiä askelia, eheämpää mieltä ja entistä vahvemman minän. Joskus liian iso prosentti voi olla liikaa elämäntilanteesta riippuen, silloin kannattaakin vain mennä kultaista keskitietä, hiljalleen verottajan kehottamalla prosentilla, itseään kuuntelemalla.

Mutta minkä takia rakkaus tuo mukanaan pelkoja ja ikävää, miksi sydänsurut ovat niin kestämättömän suuret välillä kun yhteinen taival loppuu? Miksi jokin niin hyvä ja kaunis aiheuttaa niin negatiivisia tunteita? Ehkäpä se ei olekaan niin, että negatiiviset tunteet ovat vain huonoja. Entäpä jos ne vain kertovat jotain, mitä ei itse osaa ajatella, haastavat meitä ja tuovatkin lopulta jotain uutta hyvää ja kaunista. Ehkäpä pelon tarkoitus ei ole lamauttaa, vaan kehittää ja vahvistaa, muistuttaa että pelätty asia merkitsee paljon, puhu siitä, mieti kuinka voit voittaa sen. Miksi ikävä tuntuu niin raastavan pahalta? Kun mun pojat ikävöivät jotain muistutan aina, että ikävä johtuu rakkaudesta, surullisuudessaankin se on tärkeä ja kaunis tunne. Entä jo ikävää ei tuntisi? Tuntisiko silloin jälleennäkemisen riemua lainkaan? Palaisiko silloin koskaan takaisin tärkeiden ihmisten luokse?

Sydänsurut saavat monesti aikaan paksun kovan kuoren, suojeluvaisto sanoo ettei anna itsensä rakastua enää koskaan. Miten sydän voikin mennä niin palasiksi, että sen kokoaminen tuntuu kuin uisi betonikengät jalassa pimeässä vedessä, koittaen koota itsensä pala kerrallaan. Se on pitkä ja kivinen tie, mutta rakkaudella onkin usein tapana uusiutua. Sydänsurut ovat rakkauden keino saada oppimaan, vahvistumaan, uusiutumaan. Kun sydänsurujen tehtävä on suoritettu, on taas rakkauden aika hiipiä kulman taakse odottamaan. Jos kaikki on mennyt hyvin ja verot on maksettu, se löytää sut niin kuin aina ennenkin ja taas mennään, jos sille vain antaa mahdollisuuden. Veroparatiisi voi tuntua taivaalliselta pakopaikalta tässä epäreilussa karun paskassa maassa ja maailmassa, mutta on kai veronmaksulla tarkoituksensakin. Harvoin siitä suurta välitöntä hyötyä saa, mutta pitkässä juoksussa sen ymmärtävä lopulta palkitaan.

 

Rauhaa ja Rakkautta

This entry was posted in Tunteet.
Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: