search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Sydämen Paikka

Ensimmäinen henkäys raikasta suomalaista ilmaa täyttää keuhkot lentokoneesta ulos astuttuani, tästä se alkaa. Viimeiset askeleet Arabiemiraateissa ja ensimmäiset Suomessa tuntuvat epätodellisilta. Onko muutos tosiaan totta, vai tulinko taas vain lomalle hetkeksi? Oliko jäähyväiset todellisia, vai nähdäänkö pian taas? Seitsemän vuotta kestänyt matka on nyt ohi, pitkä odotus kotiin pääsystä on vihdoin todellista. Olo on niin hämmentävä, että on vaikea tuntea mitään, ymmärtää miten valtava elämänmuutos on jo alkanut ja mitä se tuokaan tullessaan. Ainut tapa päästä kiinni uuteen on ottaa rohkeasti askel eteenpäin.

Jo muutama päivä Suomessa osoittaa sen, että kyllä, mä olen kotona taas. Ja huhhuh että te ihmiset ootte huikeita. Tunnen itseni aivan mielettömän tervetulleeksi ja sydämen valtaa lämpö siitä, miten kaikki tarjoavat apua ja tsemppaavat kun kaikki pitää aloittaa melkeinpä nollasta. Asioiden järjestely ja orientoituminen tähän hetkeen toki alkoivat jo hyvän aikaa sitten, mutta ikinä en olisi voinut kuvitella miltä kotiinpaluu ja muutos tuntuvat. Samalla kun askel askeleelta kuljen onnellisena tuttuja katuja ja polkuja, sekoittuu ripaus pelkoa ja epäilystä tulevaan. Tiedän kyllä että tekevälle töitä löytyy ja asiat järjestyy kunhan jaksaa painaa, onneksi siitä muistuttavat myös ihmiset ketkä muhun uskovat. Kaikesta ei tarvitse aina selvitä yksin onneksi, huh..

Muutto sujui yllättävän hyvin, mitä nyt pieniä hidasteita tuli matkan varrelle, kuinkas muutenkaan. Ensimmäinen huoli oli pari päivää ennen lentoa alkaneet kipuilut. Päätin kuitenkin, että tulen kotiin varatulla lennolla vaikka pää kainalossa. Samalla piti vääntää pankin kanssa aikaa vastaan. Neljännenkään käynnin jälkeen asiat eivät meinanneet järjestyä vaikka toisin luvattiin ja sitten olikin jo aika lähteä. Minkäs teet, onneksi kuitenkin kaikki järjestyi lopulta viiveellä, kuten maassa on tapana. Seuraavaksi seisoinkin sormet ristissä passin tarkastuksessa odottaen päästävätkö mua poistumaan maasta. Turvatarkastuksen jälkeen pystyi onneksi huokaisemaan helpotuksesta ja alkoi vihdoin tuntua, että kyllä mä täältä vielä kotiin pääsen. Seitsemän vuotta muistoja ja ystäviä loittonivat koneen noustessa ilman paluulippua. Toivottavasti vielä tavataan.

Kotiinpaluun jälkeen meininkiä hidasti hiukan reissu keskussairaalaan ja siellä todettu keuhkoveritulppa ja sen aiheuttama keuhkoinfarkti. En oikein tiedä tajuanko vieläkään, että siinä olisi voinut käydä aika kehnostikin, mutta onneksi kaikki on kuitenkin nyt hyvin. Lääkitys on kohdallaan ja oon koko ajan ollut olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Ainut ongelma on se, että pitäisi ottaa rauhassa ja se on kyllä ihan helvetin vaikeata ja tylsää. Onneksi kuitenkin arvostan terveyttäni ja nyt on vaan mentävä hiljalleen askel kerrallaan kohti entistä ehompaa jätkää.

Päätin jo viimeisen kirjoituksen jälkeen, että pidän tauon kirjoittamisesta, tai etten ainakaan stressaa sillä itseäni yhtään. Viimeisen viikon aikana on taas pikku hiljaa alkanut tulemaan ajatuksia mistä saa kiinni ja tunne, että alkaa saamaan tunteita sanoiksi. Tuntuu kuin kirjoittaisi ensimmäistä kertaa, että ei tästä tule yhtään mittään. Väliäkö sillä, jostain pitää aina aloittaa tai sitten voi vaan luovuttaa. Ei kiitos. Pitkään oon haaveillut, että voin mennä ravintolan pimeään nurkkaan, laittaa napit korvaan, katsella ohikulkijoita ja kirjoittaa. Tässä mä nyt olen ja tää tuntuu hyvältä. Mahtavan Suomalaisen mentaliteetin aistii, vaikken kuule sanaakaan. Meissä on sitä jotain, jotain niin erilaista, mutta mielettömän huikeeta. Ollaan ylpeitä siitä.

Viimeiset päivät oon vain kävellyt ympäri katuja, nauttinut siitä mitä ympärilläni nään, vastaan tulevista tutuista, sateen kastelemasta naamasta ja tuosta uskomattoman upeasta luonnosta, joka meitä ympäröi joka paikassa. Mikään ei tunnu itsestäänselvyydeltä, kaiken otan vastaan kiitollisena ja tunnen itseni etuoikeutetuksi. Pienetkin asiat tuntuvat suurilta ja niistä osaa nauttia hymyillen. Aika näyttää miten uusi elämä tulee rakentumaan, mutta sen mä tiedän että olen vihdoin taas kotona. Täällä on mun sydämeni paikka.

 

Rauhaa ja Rakkautta

This entry was posted in Tunteet.
Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: