search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Elämän Mullistava Minuutti

Jesjesjes vuosi vaihtuu, wuhuuu! Uusi ja parempi elämä odottaa. Kuin taikaiskusta yksi kellonlyömä saa vuoden ja niin monen ihmisen elämän muuttumaan. Lukuisat lupaukset paremmista elintavoista ja paremmasta itsestään täyttää toiveikkaat sydämet samalla kun kuluvan vuoden viimeiset tunnit matelevat tuskallisen hitaasti. Tästä se alkaa, uusi ajanjakso, parempi luku kirjassa. Ensi vuonna kaikki on paremmin. 

Ymmärrän kyllä miksi katsotaan elämää vuoden jaksoissa, mutta ei se silti ole kuin kellonlyömä, samat kuukaudet edessä, sama ihminen niitä lusimassa. Ensi vuosi kuulostaa todella raskaalta kun sen jo valmiiksi lastaa lupauksilla, suunnitelmilla ja määränpäillä. Entä jos vaan tekisi päivä kerrallaan parhaansa, silmät ja mieli avoinna, nauttisi siitä ainoasta todellisesta hetkestä minkä keho ja mieli pystyy yhdessä elämään. Tiistaina 31.12.2019 kello 23:59 kellon viisari napsahtaa ihan samalla tavalla kuin joka ikisenä muunakin päivänä. En ole pessimisti, mutta en myöskään halua sitoa toivoani paremmasta itsestäni ja elämästä tuohon hetkeen.

Ai mitenkä mun vuosi on mennyt? Jos nyt täytyy elämää tarkastella vuoden jaksossa, niin tämä vuosi on ollut muutoksen ravisuttama kaikin puolin. Vuosi on kulunut hitaasti, nopeasti, vaikeasti, helposti, ihan helvetin erikoisesti. Paljon suunnitelmia, lupauksia, unelmia, onnistumisia, epäonnistumisia ja pettymyksiä. Oon ollut joillekin parempi ihminen, joillekin taas en. Mikään ei ole oikeastaan mennyt kuten olin suunnitellut ja se on tuntunut todella turhauttavalta välillä, mutta loppuen lopuksi jälkiviisaana ei se mikään yllätys ole. Kyllä mä ymmärrän että on hyvä olla jokin jota kohti mennä ja suunnitella elämää, mutta kannattaako siihen takertua liikaa, no ei helvetissä. Entä jos tapahtuukin jotain joka muuttaa kaiken, vie perustan siltä mitä varten olen elänyt. Mitä teen jos pilvilinnat kaatuvat ja suunnitelmat eivät toteudu, mistä otan silloin kiinni kun olen painanut laput silmillä päämäärääni kohti?

Itse en aio olla parempi ihminen ensi vuonna, tai en ainakaan lupaa niin kellekään, enkä varsinkaan itselleni. Aion elää päivä kerrallaan ja kysyä itseltäni miksei. Miksei voisi alkaa syömään salaattia ja urheilemaan just nyt? Miksei voisi jättää alkoholia juomatta, ihan sama missä kuussa? Miksei voisi olla parempi ihminen jo seuraavalle ohikulkijalle tai ystävälle? Miksi sen pitäisi olla ensi vuonna ja ennen kaikkea minkä ihmeen takia siitä pitää tehdä lupaus? Mulle opetettiin pienenä, että se mikä luvataan myös pidetään. Itse olen ainakin täys idiootti kuvitellen, että itselleni luvatut asiat voi pettää niin monta kertaa kuin haluaa, eikä sillä olisi muka merkitystä. Petettyjen lupausten myötä katoaa luottamus, myös itseensä. Miksi itseään vähättelee niin helvetin paljon, että peilikuvaa voi kusettaa niin paljon kuin sielu sietää? Itsepetos on suuri loukkaus itseä kohtaan koska minulla on väliä.

Suunnitelmia, lupauksia ja unelmia olen myös miettinyt parisuhteen kannalta, etenkin sitä kuinka paljon pystyn siihen antamaan. Kuten aina, varoittamatta, kulman takaa elämääni tuli ihminen jonka kanssa mulla on hyvä olla. En tiedä onko se tapailua, vai millä nimellä tätä suhdetta pitäisi kutsua, mutta sen tiedän että siinä on kaksi ihmistä käsi kädessä. Samalla kun se tuntuu hyvältä, on se myös pelottavaa. Pelkään sitä kuinka paljon pystyn itsestäni antamaan toiselle, haluanko suunnitella asioita, mitä uskallan luvata, tohdinko unelmoida. Mutta ei sen parisuhteessa kuulu mennä niin, ei ainakaan mun mielestä. Tottakai ihmissuhteessa on tietyt yhteiset pelisäännöt, mutta miten ihmeessä voi suunnitella parisuhdetta pitkälle kun tulevaisuutta ei voi ennustaa, kuinka voi luvata jotain loppuelämänsä ajaksi. Huhhuh, ehkä joku tosiaan tietää oman kohtalonsa niin hyvin, mutta minä en. Käppäillään päivä kerrallaan ja katsotaan minne polut johtavat.

En tiedä miksi mä törmään niin usein seinään, koen etten anna toiselle tarpeeksi jos en tunne sata lasissa heti nyt mielettömän uskomattomia tunteita. Unohdan sen, että miksei riittäisi kun on vain hyvä olla toisen kanssa, mennä päivä kerrallaan, painovoimalla, kunhan se on molempien mielestä reilua ja se tuntuu hyvältä. No mutta miten semmoisen voi tietää miltä toisesta tuntuu, että toimiiko tämä näin. Puhumalla, puhumalla ja vielä kerran puhumalla. Kakistamalla ulos omat ajatuksensa ja tunteensa, oli ne sitten hyviä tai kuinka huonoja tahansa. Ne on osa mua ja ne on vaan hyväksyttävä, ensin mun itseni, sitten muiden. Joka ikinen päivä, varsinkin negatiivisista asioista puhuminen on vaikeampaa, kunnes tulee seinä vastaan ja räjähtää tai sitten perävalot vilkkuu ja toinen joutuu pahimmillaan miettimään lopun elämäänsä, että mitä helvettiä tapahtui. Tykkään tästä ihmisestä paljon ja arvostan sitä älyttömästi, että alusta lähtien ollaan puhuttu asioista ja olen saanut olla juuri se kuka oon. Kukaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan, mutta tänään mulla on hyvä olla juuri tässä. Ei suunnitelmia, ei lupauksia, vain ihmissuhteen tärkeimmät tukipilarit matkassa mukana alusta lähtien: avoimuus, kunnioitus ja toisen hyväksyminen omana itsenään. 

Taas on minuutti kulunut, hyvää tätä hetkeä ystävät rakkaat. Silmät kiinni ja suu auki. Anna elämän yllättää, koska niin tulee käymään joka tapauksessa.

 

Rauhaa ja rakkautta

This entry was posted in Tunteet.
Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: