search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Vanki Vai Valtias

Oma rauha ja hiljaisuus, uhka vai mahdollisuus. Kun mieli saa rauhoittua ympäröivästä maailmasta, alkavat ajatukset koputella ovelle. Kuin postinkantaja ne voivat tuoda mukanaan kirjeen joka muistuttaa tärkeästä ihmisestä, läjän mainoksia, miljoona ajatusta mitkä joutaisi suoraan paperinkeräykseen tai sitten laskuja jotka on maksettava, surua, kaipuuta, ikävää, mitä tahansa vaikeasti käsiteltäviä asioita. Postin voi yrittää jättää keräämättä, oven voi jättää avaamatta ja yrittää tukahduttaa mieltään ajatusten virralta. Se on äärimmäisen vaikeaa, itselleni melkeinpä mahdotonta. Ennemmin tai myöhemmin postilaatikko täyttyy, kestävinkin pato murtuu ja ajatukset tulvivat pieneen mieleen. Monesti kuvittelen olevani ajatusteni herra. Kuvittelen pystyväni hallitsemaan ajatuksiani ja tunteitani, kunnes huomaan olevani kahleissa, täysin aseeton.

Kun parisuhde menee pieleen, valtias sanoo että ei koskaan enää, en tarvitse ketään, tämä oli viimeinen kerta kun minuun sattuu, sydämeni on muurattu umpeen. Kunnes eräänä päivänä tapaan ihmisen kun sitä vähiten odotan, olenkin taas vanki, ihastunut, rakkaudesta sokea, haavoittuva, valmis ottamaan kunnolla turpaan, sydän täynnä toivoa joka ei huomaa vaanivaa vaaraa. Kun teen virheen ja epäonnistun, valtias päättää että otan opikseni tästä, en toista samaa virhettä. Kun kahleet kolisee, tiedän olevani tutussa sellissä, taas. Mitä enemmän yritän hallita ajatuksiani sitä enemmän turhaudun, tulen pahalle päälle, epätoivoiseksi ja mietin että mitä järkeä tässä on. Ihmekös tuo kun yrittää muuttaa myrskyisän sateen poutasääksi, sen sijasta että laittaisi sadevaatteet päälle.

Oon lukemattomat kerrat miettinyt miksi ajatuksia ei voi hallita ja turhautunut ihan helvetisti. Mutta sitten olen ymmärtänyt, että ei mun tarvitse hallita niitä, vaan antaa niiden tulla ja mennä. Tärkeintä on kuinka suhtaudun ja reagoin niihin. Ja onhan ajatuksissa myös paljon hyvää. Mun kirjoitukseni tulevat silloin kun mieli on rauhoittunut, ajatukseni pääsee vapaana virtaamaan. Siksi julkaisen kirjoitukseni heti kun olen saanut ajatukseni sanoiksi, koska se on juuri se hetki kun niin tunnen. Se varmaan johtuu siitä, että yritän myös puhua asiat silloin kun musta joltain tuntuu. Ajatus on kuin ohi lipuva pilvi, sitä voi katsoa ja tarkkailla, voin nähdä sen selkeästi, yrittämättä hallita sitä, silloin se on myös helpointa pukea sanoiksi. Kun pilvi on lipunut horisontin taakse, voin kyllä tuntea sen, mutta en vain enää löydä niin selkeitä sanoja, mitkä vielä eilen saatoin ajatella kirkkaasti mielessäni. Monet kirjoituksetkin menevät ohi sen takia etten pysty kirjoittamaan esimerkiksi töissä tulleita ajatuksia heti ylös, illalla on jo yleensä liian myöhäistä. Sama pätee ihmissuhteisiin, asiat pitäisi sanoa silloin kun ne tuntee ja pystyy näkemään selkeästi, ilmaisemaan toiselle ymmärrettävällä tavalla.

Jotta en yrittäisi hallita ajatuksiani ja tunteitani on mun sanottava ne ääneen. Tarvitsen myös parisuhteessa tunteen että musta pidetään kiinni. Jos mulla on olo että en tiedä missä mennään musta tulee täysin avuton. En sano parisuhteessa että aseeton, koska en halua sotia kenenkään kanssa. Silloin kun olen epävarma mitä tulee tapahtumaan tai mulla on tunne että musta ei pidetä kiinni, muutun täysin. Mukavasta, melko itsevarmastakin hurmurista(?) tulee täysin hukassa oleva avuton hahmo. En vaan kertakaikkiaan tiedä mitä mun pitäisi tehdä, mikä on oikea ratkaisu, mikä väärä. Pelko ja epävarmuus saa mut kadottamaan itseni, jonka lisäksi yritän taas ratkaista ongelmat hallitsemalla ajatuksiani ja tunteitani, kunnes lopulta hajoan tilanteen mahdottomuuteen koska unohdan, että kahden ihmisen suhteessa on kahden ihmisen sydän ja mieli ja vain toiset niistä ovat minun. Voin päättää vain itseni puolesta, omasta elämästäni, en kenenkään muun. Onko ainut ratkaisu että pidä kiinni tai päästä irti, en tiedä, en todellakaan tiedä.

Eilen mun ajatus virtasi aivan hullun lailla. Miljoona ajatusta perseestä perämoottoriin, iloisia ja surullisia asioita. Monesti se olisi ahdistanut mua, mutta nyt vaan nautin siitä että saatoin seurata niitä, antaa lipua ohi koska niiden sanoma oli jo sanottu kertaalleen. Otin vastaan huonotkin ajatukset, tuomitsematta itseäni niistä. Tuo mielenrauha johtui varmasti suurelta osin siitä, että olin saanut kakistettua ulos mikä on ahdistanut, ainakin osan siitä. Pilvien kertyessä rintamaksi, on vaikea enää löytää syytä miksi ahdistaa ja pukea se sanoiksi, saati sanoa se ääneen. Nyt on taas yhdeltä osin helpompi hengittää. Enää en yrittänyt hallita ajatuksiani, eikä mun tarvinnut katsoa niitä kaltereiden takaa. Ja kuinka ollakaan, vaikka eilen en saanut kirjoitettua ajatuksiani ylös, niin tänään tervehdin samoja lempeästi ohi lipuvia pilviä ja sain ajatukset paperille ja ehkä jopa otettua askeleen eteenpäin.

Rauhaa ja rakkautta

This entry was posted in Tunteet.
Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: