search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Kiitos

Ennen  syksyä en voinut uskoa että olisin ollut valmis tutustumaan ennalta täysin tuntemattomaan ihmiseen ja tuntea oloni turvalliseksi ja hyväksi. Taas kerran elämä osoitti ihmeellisyytensä. Paskainen sydän tunsi olonsa kotoisaksi, vaikka vähän pelottikin, oma kykyni antaa itsestäni arvelutti. Kuin painovoima päivä kerrallaan kului ihmetellen ettei mun tarvitse lähteä tästä mihinkään, en halunnut juosta karkuun. En tiedä olinko valmis, mutta ainakin valmis yrittämään, sukeltamaan tuntemattomaan. Ja kuinka mut otettiinkaan vastaan, pidettiin huolta, kuin olisin kuulunut juuri siihen, sillä hetkellä. Jälleen olin tilanteessa mikä löi mut ällikällä, vaikka luulin tietäväni miten asiat toimii. Mitä muuta voisin kuin hymyillä.

Kahden ihmisen välillä voi olla paljon hyvää ja kaunista, mutta aina se ei vaan riitä. Oli syyt mitä tahansa, on tärkeintä olla rehellinen itselleen ja toiselle. Yhteisestä matkasta tulee helposti taakka, jos kävellään eri suuntaan, tai ei olla varmoja mihin mennään. Itseään täytyy kuunnella ja arvostaa, vaikka se välillä satuttaisikin. On parempi viheltää peli poikki vielä kun ei ole liian myöhäistä, kun uupumus väkisin yrittämisestä ei ole vielä vienyt kaikkia voimia, haalistanut värejä, muuttanut kauniita asioita katkeriksi muistoiksi vain. Jokaisella ihmisellä on oikeus tehdä niin kuin sydän haluaa, oli se sitten yksin tai kahdestaan. 

Liian usein parisuhde jättää jälkeensä vihaa ja katkeruutta, loputtomia syytöksiä, useimmiten siksi ettei joku saanut sitä mitä haluaa. Liian usein unohdetaan mitä kaikkea toinen ihminen on antanut, rikastuttanut elämää. Kuinka monta väriä maailmasta olisikaan puuttunut ilman toista, mitä tunteita olisi jäänyt tuntematta. Vasta jälkeenpäin ymmärtää todella, minkä aukon toinen on täyttänyt, edes hetken aikaa. Aina niin ei tietenkään ole, joskus ihmiset vaan tekevät toisiaan kohtaan väärin, satuttavat, jättävät haavoja mitä on vaikea korjata. Tällä kertaa niin ei ollut. Kaksi ihmistä vain astuivat eri suuntiin. Ei draamaa, ei vihaa, ei katkeruutta. Vaikka suru tuo väkisin kyyneleet silmiin, mielen täyttää haikeat ihanat muistot ja sydän itkee kaipuuta, on oloni kiitollinen.

Sain kokea jotain äärimmäisen ihanaa, juuri oikealla hetkellä, juuri oikean ihmisen kanssa. Olen surullinen siitä että se loppui, mutta myös onnellinen, että hetken mulla oli todella hyvä olla, turvasatama mistä sain iloa ja voimaa arkeen. Olin osa palapeliä mihin tunsin kuuluvani. Ehkä sillä hetkellä en edes ymmärtänyt kuinka onnellinen olinkaan, tai osannut arvostaa sitä tarpeeksi. Surun käsittely vie aikansa, kyyneleiden määrän tietää vasta kun viimeinenkin pisara on valunut poskea pitkin, mutta se on sen arvoista. Tästä kahden ihmisen lyhyestä matkasta ei jäänyt mitään muuta kuin hyviä, kauniita muistoja. Ei ole mitään pahaa sanottavaa, ainoastaan, kiitos. 

 

❤ Tuukka

This entry was posted in Tunteet.
Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: