search instagram arrow-down
Tuukka Kylmälahti

Peekaboo

Jokainen meistä on joskus varmasti ollut ajatusten vieminä. Ne voivat lipua selkeinä ja niiden tarkkailu on mielenkiintoista seesteisessä olotilassa. Joskus huvipuiston hurjimmat laitteet eikä myrskyisimmätkään säät riitä kuvaamaan mitä pään sisällä liikkuu, toisinaan taas usvainen pimeä metsäpolku estää näkemästä tai tarttumasta mihinkään. Olipa se sitten valoa tai varjoa, niin oman mielen toiminta on vähintäänkin mielenkiintoista. Oman elämän tarkoituksen etsiminen hajaantuu kymmeniin kysymyksiin joihin harvoin löytää itseään tyydyttävää vastausta. Onko kohtaloa olemassa ja jos on, niin saneleeko se ennalta koko elämän vai onko se vain infrastruktuuri, pohjana oleva rakenne, jota ihmisen on opeteltava hyödyntämään?

Omaa elämää miettiessä kysyn usein kysymyksen, mikä minun tarkoitukseni on täällä? Olenko täällä itseäni vai muita varten, vai olenko vain kärpäsen paska joka syntyy ja kuolee. Monesti sanotaan että pitäisi elää itseään varten, mutta entä jos itselleen saa hyvän mielen siitä että elää muita varten. Onko se todellista onnea, mitä onni sitten ikinä onkaan, vai onko se vaan merkityksen hakemista itselleen väärällä tavalla. Lukuisia virheitä elämässä tehneenä on raastavaa nähdä tärkeiden ihmisten tekevän samat virheet kuin itse. Auttamisen halu on suuri, välillä suorastaan sydämen asia. Mutta pitäisikö ensin aloittaa itsestään, vai voisiko olla niin että toisen auttaminen opettaa myös itseään? Ehkäpä toisen kehittyminen ihmisenä antaa toivoa ja suunnan myös omalle onnistumisen tielle, peilin kanssa ongelmien ratkaiseminen kun tuntuu usein täysin mahdottomalta. Itsensä katsominen minuna antaa harvoin mitään uutta, peilikuva toistaa vain tekemäni ilmeet ja liikkeet, jotka on jo todettu toimimattomiksi.

Kun tutustun uusiin ihmisiin on ensivaikutelma monesti aina äänessä oleva hauskuuttaja, huomion keskipiste, yhteisön oma pelle. Vaikka se onkin yksi puoleni, on se kaukana siitä mitä todella olen kaiken sen takana. Se tulee monesti ihmisille yllätyksenä, enkö olekaan vain helposti lähestyttävä spontaani heittäytyjä ja vitsiniekka. Joillekin syvällinen puoleni on liikaa tai liian erilaista. Se on ongelmallista ihmissuhteen kannalta koska kyllästyn ihmisiin keille riittää nähdä vain pinnallisempi puoleni, eikä tutustua siihen puoleen mikä mulle itselleni on kaikista tärkein. Ei mulla ole voimia roikkua ihmisissä ketkä eivät halua tai jaksa tutustua minuun kunnolla ja se on ihan hyvä niin, aina ei voi natsata. Uudet tuttavuudet piristää mutta välillä on tosi turhauttavaa rakastaa ihmisiä niin hirveän paljon kun pitäisi kai muistaa rakastaa välillä itseäänkin.

Tällä hetkellä näen itseni ehkä eksyneenä sieluna. Monta asiaa elämässä ovat hyvin ja olen onnellinen, silti tuntuu kuin olisin kasvi joka voi hyvin, mutta ei pääse puhkeamaan täyteen loistoonsa. Olen iloinen että olen omasta mielestäni kehittynyt ihmisenä, mutta samalla olen unohtanut ainakin osittain osan itsestäni jonnekin matkan varrelle. Uuden elämän suunta ei ole aina niin selkeä, varsinkaan silloin kun itseluottamuksesta suurin osa löytyy vain muistojen arkistosta. Muistan kyllä omat vahvuuteni ja onnistumiseni, mutta silti epäonnistumiset ovat saaneet aikaan pelon ja epäilyksen. Mietin että onko minusta enää siihen mitä ennen olin, pystynkö onnistumaan, onko vahvuuteni vielä minussa vai pelkästään haaleneva muisto. Oman itsensä etsiminen on välillä turhauttavaa koska tiedän että se on juuri tässä, minussa itsessäni, mutta vain piilossa. Peekaboo, äänimerkkejä perkele.

 

Rauhaa ja rakkautta

This entry was posted in Tunteet.

2 comments on “Peekaboo

  1. Sanna sanoo:

    Hieno kirjoitus 👌🏻 Se on jännä miten itsekin pysähtynyt pakon sanelemana kuuntelemaan mitä sillä sisimmällä on sanottavaa vasta näin keski-iän kynnyksellä. Ja, että enää ei riitä ne pintaraapasusuhteet vaan sitä haluaa päästä syvälle toisen sielunmaisemaan 🙂
    P.S Eksyin tänne facen mitä lie kautta

    Tykkää

    1. Tuukka sanoo:

      Kiitos, olipa kiva että eksyit 😊 Ei kyllä tosiaankaan pintaraapaisut riitä enää, jossain vaiheessa melko pian tulee vain tyhjä ja turhautunut olo. Parempi oppia myöhään kun ei silloinkaan, hieno juttu! 😊

      Tykkää

Vastaa
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: